Sounds for Horses -tasapainoa etsimässä: Joko tai vai sekä että?

Sunnuntai 14.11.2021 - Maria

Kun sielussa on rauha, niin on hyvä olla. Kun lepoa saa riittävästi on hyvä olla. Kun keholle tarjoaa riittävästi liikuntaa, niin on hyvä olla…. kun elämässä on tasapaino, on hyvä olla.

Tämä pätee niin hevosiin kuin ihmisiinkin. 

Mikä on riittävä määrä treeniä hevosille? Milloin hevonen haluaa liikkua ja milloin levätä. Mikä on tarpeeksi, mikä liikaa? Miten yhtäaikaa pystyy kuuntelemaan hevosta ja silti ratsastamaan täysipainotteisesti? Pystyykö? Miten huolehtimaan hevosen riittävästä fyysisestä kunnosta ja samalla toimimaan pehmeästi hevoslähtöisesti hevosta kuullen? 

Näiden ajatusten ääreltä olen löytänyt itseni yhä useammin ja useammin. Äänimaljojen kautta läsnäolon merkitys on kasvanut ja pyrkimys tasapainoon lisääntynyt. Äänimaljat ovat vahvistaneet yhteyttämme ja tuoneet yhdessä oloomme syvyyden tason, josta olen aiemmin vain haaveillut. Tämä uuden maailman avautuminen on tuonut mukana ristiriidan hevoslähtöisen, intuitiivisen, kuulevan maailman ja suorittavan maailman välillä. Arjen ristiriidan, jossa suorittaminen on aikataulutettu ja etukäteen sovittu, mutta hevonen kertoo, että nyt ei halua…mieli ja tunne, opittu toimintamalli ja uusi toimintamalli, suorituspaine sovitusta, huoli hevosen mielen hyvinvoinnista ja viestit hevoselta. Näiden ajatusten ja kaikkien tähän liittyvien tunteiden ristipaineessa olemme Uskon kanssa harvase päivä. Suoritus mittarilla mitattuna meillä menee paremmin kuin koskaan. Usko on hyvässä kunnossa, olemme kehittyneet ja oppineet paljon sekä kouluratsastuksessa että esteillä.

Suoritusmittari ei kuitenkaan ole se, mitä haluan seurata ja mikä minua motivoi. Se mitä toivon ja mitä tavoittelen on, että voisimme Uskon kanssa tehdä asioita harmoniassa ja tasapainossa niin, että molemmilla olisi into yhdessä ololle ja tasapaino levon ja liikunnan, mielen ja kehon kanssa. En kuitenkaan voi sanoa, ettenkö haluaisi myös osata toimia paremmin esteillä tai koulukiemuroissa Uskon kanssa yhdessä. Voiko saada sekä että vai pitääkö valita joko tai?

Tässä hetkessä ajatukseni on, että voimme harrastaa ja tehdä yhteisiä asioita niin koulu- kuin esteratsastuksessakin niin kauan, kun se molempia innostaa. Jotta tähän päästää, pitäisi hevosta pystyä kuulemaan ja kuuntelemaan tarkkaan joka hetkessä ja sen pohjalta suunnittelemaan tekemiset. Joka päivä on erilainen sekä ponille, että minulle ja koskaan ei voi edellisenä päivänä tietää, miltä seuraavana päivänä tuntuu. Toisaalta mieli kertoo, että mikäli haluamme osata Uskon kanssa enemmän ja tehdä enemmän yhdessä este ja kouluratsastusta, on meidän molempien harjoiteltava yhdessä ja erikseen.  Tämä haastaa tällä hetkellä suuresti, koska maailma, jossa elämme perustuu aikatauluihin ja ennakko suunnitteluihin sekä suunnitelman mukaan toimimiseen. Opettelemme tätä yhdessä tekemisen ja toisten kuulemisen ja kunnioittamisen tasapainoa Uskon kanssa jatkuvasti. Välillä onnistuen ja välillä kompastellen.

Osallistuimme pe-la Uskon kanssa Dominique Barthelaixin kaksi päiväiselle estekurssille. Vapaaehtoisesti ja alkuun innolla… on aivan mahtava päästä kurssille yhdessä tallikavereiden kanssa ja saada uusia näkökulmia hyppäämiseen alansa huippuammattilaiselta. Näin jälkeenpäin ajateltuna, tämä tarve lähti puhtaasti minusta ja omasta halustani itse oppia lisää. Kun kurssipäivät lähenivät, niin alkoi pohdinta…. miltä ponista tuntuu, onko valmennus ponia motivoiva, mikä on riittävästi liikuntaa ponille ennen kurssia, kuinka paljon ponia pitää treenata, jotta lihaksisto on tikissä estepäivinä ja minkä verran kannattaa pitää lepopäiviä, jotta keho ja mieli pysyy virkeänä? Paine valmistautumisesta oli läsnä. Taustalla kummitteli edellinen treeni kesältä, jolloin valmistautuminen tai valmistautumattomuus näkyi vastaavalla kurssilla Uskon haluttomuutena ja hitautena kurssilla, Usko jumitti, potkiskeli ja protestoi… jopa niin, että pohdin silloin kurssin keskeyttämistä. Usko kuitenkin protestoinnin jälkeen suoritti tehtävät, mutta into puuttui. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut silloin keskeyttää ja antaa molemmille lepoa suorittamisesta… mutta jälkiviisas on helppo olla. 

Takaisin tähän viikkoon… Usko oli alkuviikosta super hyvä, innokas, eteenpäin pyrkivä ja energinen. Ratsastus sujui ja poni oli tyytyväinen. Torstaina mietin, mitä kannattaisi Uskon kanssa tehdä… sydän ja Usko sanoi, että lepo voisi olla paikallaan. mutta mieli oli kurssissa ja siitä suoriutumisessa, joten päätin ratsastaa “koska pitää olla yhteinen sävel selästä käsin, jotta homma sujuu kurssilla, eikä tarvitse kurssin alussa miettiä sitä” -ajatuksella…jep...matkalla maneesiin Usko jo hieman indikoi, että ei ehkä just nyt haluaisi maneesiin suorittamaan koulukiemuroita, huomasin viestit ja ratsastin ajateltua kevyemmin ja lyhyemmin. Ratsastus meni alun jälkeen ihan ok ja oma mieli oli ratsastus suorituksesta hyvä, mutta hieman kaihersi ajatus ponin viesteistä ja motivaatiosta tuleville päiville. Oliko torstain ratsastus sittenkään järkevää, kuulin kyllä Uskon viestit, mutta oliko päätös oikea?

Perjantai tuli ja kurssi alkoi. Poni ilmoitti karsinassa, ettei aio lähteä mihinkään. Seisoi paikallaan ja luimi. Olin tarkoituksella varannut riittävästi aikaa ja juttelimme Uskon kanssa ja kun suitsien laiton aika tuli, niin Usko tuli luokseni ja painoi päänsä alas suitsia kohti, kuin sanoen, että mennään vaan.

Valmennuksessa oli puomiharjoituksia ja matalia esteitä ja suoritimme ne yhdessä ilman suurempia haasteita ja toki opin kurssilla esteratsastuksen tekniikkaa lisää…. silti into ja tekemisen ilo puuttui. Se ei johtunut kurssista tai valmentajasta, vaan puhtaasti siitä motivaatiosta mikä Uskolla oli työhön tässä kohdin ja omasta suorituspaineestani…. näiden kombinaatio toi kurssiin paineen, joka näkyi kokonaisuudessa. Ulospäin se ei ilmeisesti näkynyt, mutta tunsin sen kaikessa. 

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä….. ehkä taas keskeyttää, mutta vaikka se kävi mielessä monesti, ajattelin että, huomenna esteet on korkeampia ja Usko piristyy niistä ja päästään vauhtiin. Usko ei ole koskaan arvostanut puomitreenejä ja estekorkeuden kasvaessa Uskon into kasvaa ja toki paine vauhtiin kasvaa, jotta pääsee esteestä yli ;) 

Lauantaina Uskoa turhautti harjaus ja satulan laitossa jo ilmeisesti totesi, että “tässä sitä mennään taas”. Esteet eivät olleet korkeita, mutta tehtävä oli teknisempi ja esteitä radalla monta peräkkäin. Edelliseen päivään verrattuna Usko liikkui paremmin, mutta alussa lihasten vertyminen kesti normaalia hieman kauemmin. Usko hyppäsi, suoritti, kuten kuuluu, tiesi mitä pitää tehdä….. kunnes tultiin radan viimeiselle esteelle…. siinä tuli hetki, jossa itse herpaanuin ja Usko jäi yksin ja totesi, että nyt ei enää pysty…. tuli kielto, usko yritti väistää esteen. Este ei ollut korkea, ei vaikea, ei pelottava, ei erikoinen… se vaan oli siinä kohdin liikaa hypätä yksin, ilman tukea, ilman painetta ratsastajalta. Siinä hetkessä oma mieleni meni tuhatta ja sataa… suoritusmieli ilmoitti, että yli pitää mennä, koska niin kuuluu. toisaalta mieli kertoi, että “mitä Usko on yrittänyt sulle koko ajan sanoa”.... olikohan koko kurssi järkevä ylipäänsä. Olisiko pitänyt kuunnella alusta asti ponia ja omaa tunnetta?syyllisyys siitä, ettäjätin Uskon itse suoriutumaan esteestä kun itse kuvittelin Uskon hoitaan vikan esteen “kun se on aina hypännyt kaikkien esteiden yli”, vaikka tiesin, ettei Usko ollut parhaimmillaan. Mitä teimme… lähdimme ylittämään estettä uudelleen heti, usko kielsi, yritti mennä ohi, pysähdyimme esteelle. Vedin henkeä ja mieli juoksi miljoonaa, mitä seuraavaksi… kokosin itseäni, häpeä, poni kieltää, suru, pakotan ponin johonkin, mikä ei tunnu hyvältä, mitä voin tehdä, mikä on oiken tässä hetkessä. Pitää tehdä päätös, mitä päätän? Mitä Usko haluaa, mitä jos nyt ei hypätä tätä, hyppääkö poni enää ikinä? … taas miljoona ajatusta sekunneissa. Hengitin ja yritin mielen sekamelskassa kuulla mitä Usko kertoo… Usko oli suoritumoodissa, opitussa sellaisessa. kuitenkin sen yli kuului ajatus siitä, ettei pysty ylittämään estettä yksin, tarvitsee tukea. Päätin, että hyppäämme ja tuen Uskoa niin paljon kuin vain pystyn ja hyppäämme tämän vaikeuden yli yhdessä ja näin teimme. Usko epäröi, minä tuin ja hyppäsimme yhdessä. Olimme molemmat epävarmoja mitä tulee tapahtumaan, mutta samalla varmoja, että yhdessä pääsemme esteestä yli, kunhan olemme vahvoja, rohkeita ja teemme sen yhdessä. 


Tämän jälkeen hyppäsimme vielä muutaman aiemman esteen ja Usko oli rennompi ja paremmin tahdissa kuin aiemmilla kerroilla. Jotain muuttu tuolla yhdellä esteellä, yhdessä tekeminen tuli näkyväksi, toisen tukeminen ja auttaminen, autoimme toisiamme ja onnistuimme yhdessä.

Ihmisyyteen kuuluu epätäydellisyys ja jokainen päätös ja kokemus vie meitä eteenpäin, halusimme tai emme. Tämän viikonlopun kokemus oli itselleni kultaakin arvokkaampi. Kokemusten kautta teen taas tietoisempia valintoja luottamalla tunteeseen ja siihen mitä kuulen. 

Joka päivä tuo tullessaan lisää oppia. Asioista on helppo puhua ja asioita opiskella kirjoista. Haastavaa on viedä opittua arkeen. Opettelemme Uskon kanssa rennompaa elämää ilman suorituspaineita ja nauttimaan yhdessä tekemisestä, mitä ikinä se onkaan. On päiviä, jolloin nautimme yhdessä hyppäämisestä ja joskus jopa koulukiemuroista ;) Silloin molemmilla on intoa, onnistumisen iloa ja liikunnan nautintoa. On päiviä, jolloin chillailemme ja hölmöilemme, hupsutteleemme. Silloin rentoudumme ja nautimme äänimaljojen lempeistä sävelistä tai ympäröivän maailman tutkimisesta. Kaikki tämä välittyy sydämeen asti. Näitä hetkiä pitää vaalia ja sitä tunnetta tavoitella. Se vaatii luopumista, kuulemista ja kuuntelua. Opimme joka päivä toisiltamme ja pala palata löydämme yhteisen tasapainon, jossa molemmilla on hyvä olla.


Tässä hetkessä uskon, että meidän maailmassamme toinen ei sulje toista pois. Voimme yhdessä toisiamme kuullen päättää mitä haluamme milloinkin tehdä. Voimme tehdä asioita yhdessä, suorittaa asioita yhdessä kovallakin tasolla. Voimme vain olla, rentoutua yhdessä äänimaljojen soidessa, hengailla ja nauttia levollisesta yhteydestä. Kunhan se tapahtuu yhteisestä tahdosta toisiamme kuullen, ilon kautta ja kaikkien elämän osa-alueiden tasapainossa.

este.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tasapaino, äänimalja, intuitiivinen hevostaito, suorittaminen, esteratsastus, kouluratsastus, kuunteleminen, kuuleminen, soundforhorses, yhteys, hevoslähtöisyys

Omat arvot menestyksen takana

Maanantai 28.12.2020 - Maria

Työssäni autan ihmisiä jaksamaan paremmin ja löytämään itsensä kaiken kiireen ja tietotulvan keskeltä. Uskon, että jokaisessa meissä on voima ja ratkaisun avaimet oman näköiseen hyvään elämään. Nykypäivän kiireen ja tietotulvan keskellä tarvitaan välillä joku ulkopuolinen sysäys noiden avainten löytymiseen.

Sysäys voi olla oikea kysymys, hetki rauhaa ja aikaa ajattelulle tai rauhallinen mielen hiljentyminen. Sopiva sysäys oikeassa hetkessä vie ison askeleen eteenpäin ja pieni sysäys jossain hetkessä saattaa auttaa avaimia pysymään käsissä ja antaa pienen askeleen oikeaan suuntaan.

Itse olen löytänyt avaimiani silloin, kun olen rohkeasti lähtenyt kohti unelmiani ja samalla pois mukavuusalueeltani.  Olen todennut, että kaikki unelmat vaativat työtä, mutta ne vaativat myös hiljentymistä ja pysähtymistä sen äärelle mikä on olennaista ja merkityksellistä.

Silloin kun en ole vauhdissa hiljentänyt ja pysähtynyt miettimään, on vauhti kiihtynyt ja lähes tullut vedettyä mutka pitkäksi ulos unelmien polulta. Silloin olen huomannut suorittavani jonkun toisen määrittelemää elämää. Suorittavani elämää, jota kuvittelen muiden minulta odottavan ja jossa huomaan väsyväni.  

Aiemmin ajattelin, että unelmat ovat jotain kivaa ja arki ja työ puurtamista. Tällaisen ajattelun kautta minulla oli uskomus, että unelmien tavoittelu vaatii ”irtiottoa” ja jotain valtavia elämän muutoksia. Näin ajattelin siinä vaiheessa, kun ruuhkavuodet olivat pahimmillaan ja elämä koetteli toden teolla joka puolelta ja koko ajan. Itselläni ei ollut mahdollisuutta lähteä arkea pakoon kuukaudeksi, viikoksi tai edes useammaksi päiväksi ja siinä vaiheessa olo oli aika toivoton. Kuitenkin elämä toi eteen pieniä asioita, mentoreita, valmentajia, ystäviä, joiden kautta pala palata aloin oivaltaa, että muutoksen ei tarvitse tulla isosti-kaikki-tänne-nyt-heti, vaan jokainen pieni asia on askel kohti unelmaa. Tämä oli yksi ensimmäisistä avaimista oman muutokseni polulla.

Olen myös monesti törmännyt ajatukseen, jossa kova yritysmaailma/liike-elämä ja intuitiivinen ihmislähtöinen läsnä oleva ajattelu ovat toisiaan poissulkevat eivätkä sovi saman katon alle. Itse olen vahvasti toteuttanut molempia yhtä aikaa sekä omassa arjessani että omalla urallani. Mielestäni molemmat puolet kuuluvat elämään ja tuovat paljon kaivatun tasapainon. Minussa on kaksi puolta. Toinen puoli kaipaa rauhaa ja rakkaudellista läsnäoloa, lempeyttä. Elää luonnon ja eläinten pyyteetöntä ja aitoa kohtaamista ja rehellisyyttä. Toinen puoli nauttii työelämän haasteista, business maailman vauhdista ja käänteistä, kovasta työstä ja menestyksen tavoittelusta. Molemmat puolet ovat osa minua ja molemmissa yhdistyy ihmisyys, vuorovaikutus ja aito läsnäolo. En olisi minä ilman toista, en olisi tasapainossa. Tasapainon löytyminen on vaatinut matkan itseeni ja kaikki kohtaamiset ylä- ja alamäkineen. Tämän matkan varrella olen saanut auttaa muita löytämään omaa polkuaan, olen saanut sparrata, tukea ja kannustaa teenpäin. Välillä toimia peilinä ja kysyä oikeat kysymykset oikeiden avainten löytymiseksi. Olen myös saanut olla näkemässä ja tuntemassa hienoja kohtaamisia hevosten ja ihmisten välillä. Kuinka jokainen tulee kuulluksi ja kuinka on opittu ymmärtämään toista, kuinka yksipuolisuus on muuttunut vuorovaikutukseksi ja kuinka eri jalkaa menevät ovat löytäneet yhteisen tanssin. Tasapainon.

Minulla on vahva halu tuoda ihmisille tätä tasapainoa siihen arkeen, jossa elämme. Suuri osa meistä tasapainoilee omassa elämässään ja arjessaan työn ja vapaa-ajan kanssa. Miten tasapainottaa hektinen työelämä ja itsensä kuunteleminen ja rauha. Miten tehdä järkeviä päätöksiä kiireen keskellä ja ennen kaikkea miten kesyttää kiire. Miten pysyä omana itsenään ja mennä kohti unelmiaan, kun samanaikaisesti monelta suunnalta tulee painetta olla tietynlainen ja kerrotan miten pitäisi elää ja olla, miten olla menestynyt. Uskon, että ihmisläheisyys ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat suurin arvo tämän päivän arjessa, arjessa joka on muuttunut paljon muutaman viime vuosikymmenen aikana.

Menestys on asia, jonka jokainen itse määrittää. Jos menestyksen määrittelyn jättää muille, mennään metsään. Silloin menestys on usein jotain ulkoa annettua, jotain jota suoritetaan tietyin mittarein (raha, autot, asunto, kesämökki, vaatteet, harrastukset) ja asioita saavuttaakseen tehdään omaa arvomaailmaa tai omaa intuitiota vastaan.

Mittareissa ja menestymisessä ei ole mitään pahaa, kunhan kaikki lähtee itsestä ja pohjautuu omiin arvoihin ja omiin unelmiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvot menestys ura työelämä tasapaino coaching